Vuoteen 2492 mennessä yli 50 % kaikista 2000-luvulla eläneistä eliölajeista oli kadonnut, ja moderniteetin aiheuttamat ekokatastrofit olivat tehneet elämästä Maassa lähes mahdotonta. Kuudennesta massasukupuutosta oli selvinnyt maailman ääriin vetäytynyt yhteisö esi-isien perinnön (tuwvn) kantajia, jotka tunsivat Maan laulut (ul) ja osasivat kommunikoida kaikkien inhimillisten ja ei-inhimillisten olentojen kanssa. He asuivat Patagonian metsissä ollen yhteydessä maaperän sienirihmastoihin ja pystyen vastaanottamaan kaikki maailmankaikkeuden viestit. He olivat metsien “elvyttäjiä”, puolustaen niitä tuhannen vuoden ajan vuotta luonnonvaroja riistäviltä yhtiöiltä ja nykyisyyden kolonialistiselta väkivallalta.

Van der Kritzin (Alejandra Vanderland & Matias Kritz) henkisen, tieteellisen ja ekologisen ulottuvuuden yhdistävät elokuvat ovat matkoja maailmojen välillä. Ne pyrkivät luomaan yhteyden näkymättömään ja punomaan kiemuraisia yhteyksiä maailmankaikkeuden kaikkien olentojen välille. Teokset etsivät uusia kieliä, jotka olisivat lähempänä kuun kulttuuria, kondorikotkan olemusta ja valaiden laulua.